4. Muutto (02:16)

Helen: Hei, mä pääsin nyt, kävelen kotiin päin.

Aino: Moi! Miten sulla meni?

Helen: [huokaisee] Noh, ihan jees. Perus. Sori etten ehtinyt käymään – tuli kiire vuoron lopussa. Nähdäänkö viikonloppuna?

Aino: Okei joo, mä tajuan kyllä. Ei se haittaa.

Helen: Oletko varma? Ei kuulosta siltä.

Aino: Joo olen! Mä vaan… Kyllä sä tiedät. Mä haluaisin, että sä olisit täällä. Siis asuisit täällä. Mä tarkoitin mitä sanoin, kun puhuin yhteen muuttamisesta.

Helen: Joo mä tiedän rakas. Mä en vaan ole varma onko mulla…

Aino: [keskeyttää] Sä tarvitset vaan sen oleskeluluvan. Sitten me oltaisiin molemmat kaksvitosia, eikä jouduttaisi jakautumaan näin, jäämään paitsi yhteisestä ajasta.

Helen: No, sama aurinko laskee, sama aurinko nousee.

Aino: Jos nyt halutaan pysyä runollisissa kliseissä niin varjot, joita se heittää, on vähän vinksallaan.

Helen: [nauraa, lievää turhautumista] Älä viitsi. Pientä liukumaa se vaan on. Oikeasti, mä oletin että tämä olisi paljon pahempaa. Että me oltaisiin epäsynkassa kuin jumittava video. Että sä joutuisit odottamaan mua kaikissa keskusteluissa. Sitä paitsi puhelimetkin on nyt saatu toimimaan eri aikojen välillä.

Aino: Tämä tuntuu erilaiselta. En oikein osaa selittää, mutta ihan kuin me oltaisiin päivä päivältä vähän etäämmällä toisistamme. Niin kuin kuilu meidän välillä vaan kasvaisi.

Helen: Ei se nyt noinkaan – [huokaisee hieman turhautuneena] Aikaero pysyy aina samana, kalenteripäivät pysyvät järjestyksessä.

Aino: Mä tiedän, ettei se toimi niin! Mutta siltä se silti tuntuu.

Helen: Mä olen vain ollut uupunut viime aikoina, siinä kaikki. Ei se johdu aikaerosta. Mä alan hakea oleskelulupaa, kun mulla on taas enemmän energiaa.