Olipa kerran Tikkurila - Matka kaupunkien aineenvaihduntaan

Hei. Kuka sinä olet? Minä olen Tikkurila. Aivan kuten sinun, myös minun tarinani alkoi jo ennen syntymääni. Yli 500 vuotta sitten, kun tässä kasvoi vain niittyä ja metsää ja kauppaa käytiin oravannahoilla. Kymmenellä oravannahalla – tikkurilla – sai enemmän kuin nykyään kympillä.

Emme ehkä tunne toisiamme vielä kovin hyvin, mutta luulen, että emme eroa niin paljoa toisistamme. Sulje hetkeksi silmäsi. Hengitä muutaman kerran syvään nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Tunnetko hengityksen liikkeen rinnassasi? Sydämesi lyönnit? Veri virtaa koko ajan suonissasi ja kuljettaa rakennusaineita soluillesi.

Avaa jälleen silmäsi. Katso edessäsi näkyvää maisemaa. Näetkö rakennukset puiden takana? Synnyin nykyisenkaltaiseksi 1900-luvun puolivälissä. Siitä lähtien olen kasvanut melko nopeasti, nykyään täällä asuu jo 44 000 asukasta.

Myös minulla on oma aineenvaihduntani, jotta voin kasvaa ja korjata esimerkiksi edessäsi näkyviä rakennuksia. Rakennusaineita kuljetetaan jatkuvasti teistä muodostuvassa suonistossani, samoin kaikkea sitä, mitä en enää tarvitse.

Haluatko kuulla lisää? Siinä tapauksessa meidän on aika lähteä liikkeelle. Näetkö edessäsi kolme väylää? Mennään ensimmäisenä alas tuota vasemmanpuoleista. Kun näet oikealla risteyksessä viemärinkannen, pysähdy sen äärelle.

Sateella vesi hyväilee poskiani. Vaikka nyt ei sataisi, voit ehkä kuvitella, kuinka sateella vesi vyöryy Heurekalta alas päällystettyä rinnettä ja kerää mukaansa ravinteita ja hiekkaa, roskia ja liikenteestä peräisin olevia raskasmetalleja ja hiiliyhdisteitä. Niistä en pidä.

Ihollani virtaavia vesiä kutsutaan hulevesiksi. Ne muodostuivat, kun kaupungistumiseni myötä suurin osa ihostani peitettiin vettä läpäisemättömillä materiaaleilla kuten tällaisilla laatoilla. Ennen ihoni oli kauttaaltaan huokoinen ja vesi suodattui maahan kuten tuolla joenvarressa.

Juuri nyt seisot maanalaisen viemäriverkoston suulla. Kannen alla maan syvyydessä alkaa muoviputkien verkosto. Ennen hulevedet johdettiin samaan putkistoon jätevesieni kanssa, mutta nykyään molemmille on omat putkistonsa.

Kuvittele, kuinka viemäriverkosto jatkuu maan alla monta kilometriä vedenpuhdistamoon, jossa suodattimet puhdistavat veden ennen kuin päästän sen Keravanjokeen. Toisin kuin ennen, kun huleveteni virtasivat puhdistamattomina joen kautta Itämereen ja saastuttivat vesistöjä.

Jatketaan matkaa joenvartta pitkin oikealle kohti rautatien alikulkutunnelia. Pysähdytään ennen alikulkutunnelia joenrantaan.

Poskiani alkoi kuumottaa, onko minulla taas kuumetta? Voisitko kokeilla, tuntuuko ilmani vuodenaikaa tavanomaista lämpimämmältä? Lämpötilani vaikuttaa olevan jatkuvasti koholla. Johtuuko se ilmastonmuutoksesta vai kaupunkien lämpösaarekeilmiöstä? Oletko kuullut siitä? Lämpösaarekkeet syntyvät tiheästi rakennetussa ympäristössä, kun rakennusten päivisin itseensä sitoma auringon säteily vapautuu iltaisin ja lämmittää ilmaa.

Onneksi kasvit auttavat minua lämmönsäätelyssä. Ne haihduttavat kuumina päivinä vettä, mikä sitoo lämpöä. Kasvit siis viilentävät minua aivan kuten hikoilu sinua! Tarkenna katseesi läheiseen puuhun. Onko puussa lehtiä? Voitko kuvitella, kuinka puunlehti sitoo ilmasta hiilidioksidia ja valmistaa siitä sokereita ja happea? Kuinka lehti kaappaa itseensä liikenteessä syntyviä ilmansaastepartikkeleita ja puhdistaa ilmaa? Rakastan kasveja. Ne ovat kuin keuhkot ja hikirauhanen samassa paketissa!

Jatketaan matkaa. Mene nyt alikulun läpi ja nähdään sen toisella puolella.

Saavut nyt väritehtaan rantaan. Tällainen rakennettu ympäristö, tunnelit, sillat ja rakennukset muodostavat tukirangan, luurankoni. Tarvitsen sen ylläpitoon jatkuvasti energiaa ja rakennusaineita. Täällä tuotan osan rakennusaineista itse.

Taisin liioitella. Tuotan lähinnä maalia. Näetkö vasemmalla, joen toisella puolella punatiilisen rakennuksen, jossa on pitkä savupiippu? Se on Vernissa. Aloin valmistaa maalia siellä jo vuonna 1862, 160 vuotta sitten.

Nykyään tehdas sijaitsee joen tällä puolella, tuon punaruskean toimistorakennuksen takana. Voitko kuvitella, kuinka siellä tälläkin hetkellä yli 500 työntekijää valmistaa maalia?

Yhteensä 60 miljoonaa litraa vuodessa. Ehkä luku on helpompi hahmottaa, jos katsot jokea. Joessa virtaa noin tunnissa yhtä paljon vettä kuin viereinen tehdas valmistaa vuodessa maalia.

En todellakaan tarvitse sitä niin paljoa itse, vaan lähes puolet maalista viedään Ruotsiin, Puolaan ja Balttiaan. Siellä autan ystäviäni pysymään kunnossa.

Jatketaan nyt matkaa rautatien vartta pitkin sillan yli. Pysähdytään joen ylityksen jälkeen kohtaan, jossa rautatie ylittää tien.

Pysähdy hetkeksi katsomaan alapuolellasi kulkevaa tietä. Kuuletko liikenteen kohinan? Tiellä kulkee päivittäin lähes 13 000 ajoneuvoa. Ihmiset ja tavarat virtaavat nykyään lähes taukoamatta suonistossani.

Näetkö liikenteen seassa rekkoja? Kuljettavatkohan ne maalejani vai tuovatko ne tänne raaka-aineita ja tuotteita ulkomailta? Jo pelkkään uuteen kauppakeskukseeni tuodaan viikoittain valtavat määrät hollantilaista olutta, saksalaista lihaa ja kahvia Kolumbiasta.

Ehkä liikenteen seassa näkyy myös jäteautoja, sillä hetkeä myöhemmin kauppakeskuksessa syntynyt jäte täytyy kuljettaa muualle käsiteltäviksi. En pysty nykyään juurikaan hyödyntämään synnyttämääni jätettä.

Jatketaan seuraavaksi radan vartta kohti asemaa. Samalla kun jatkat matkaa, minä jatkan tarinaani.

Jatka nyt kävelyä radanvartta pitkin kohti asemaa. Kiinnitä samalla huomio kehoosi. Tunnetko itsesi energiseksi vai väsyneeksi? Tuleeko sinulle kävellessä lämmin? Tiesitkö, että joka päivä tarvitsemasi 2000 kaloria on vain sadasosa päivittäisestä kokonaisenergian kulutuksestasi?

Ehkä asia on helpompi hahmottaa, jos mietimme hetken, mihin kaikkeen olet jo tänään tarvinnut energiaa. Heräsit lämmitetyssä asunnossa ja tulit tänne todennäköisesti junalla, kävit ehkä matkalla kahvilassa. Kaikkiin näihin kuluu energiaa.

Kuten voit huomata, radan varrelta löytyy paljon erilaisia liikkeitä ja palveluita, joiden kautta minä ikään kuin muunnan energiaa ja luonnonvaroja sinun kannaltasi hyödylliseen muotoon. Olen teidän ihmisten luoma systeemi, joka mahdollistaa sinun vaihtaa tavaroita ja tietoa toisten ihmisten kanssa. Voisikin ajatella, että sinulla ja minulla on osittain yhteinen aineenvaihdunta.

Kohta olemmekin jo rautatieasemalla. Saatan sinut vielä asemalaiturille.

Olemme tulleet kävelymme pääpisteeseen. Rautatieasemalla huomaan aina kuinka paljon olen kehittynyt vuodesta 1862 lähtien, kun asemani rakennettiin. Silloin täällä ei ollut noin suurta kauppakeskusta eikä näin paljoa ihmisiä. Olen ylpeä siitä, että asemani on nykyisin Suomen kolmanneksi vilkkain joukkoliikenteen solmukohta.

Päästän sinut aivan kohta, mutta pyydän sinua vielä hetkeksi sulkemaan silmäsi. Hengitä taas muutaman kerran nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Miltä kehosi tuntuu? Aistitko minut ympärilläsi? Mitä ajattelet minusta nyt? Näetkö minut eri tavalla kuin ennen? Entä mitä ajattelet, eroammeko me toisistamme paljon?

Voit taas avata silmäsi. Kiitos ajastasi. Meidän on tullut viimein aika sanoa näkemiin, mutta tervetuloa takaisin. Turvallista matkaa ja hei hei!

* Tämä audiokävely oli osa Heurekan tuottamaa Tikkurilan tiedereitit-kävelyreittien pilottia. Auta kehittämään palvelua antamalla kokemuksestasi palautetta. Linkin palautelomakkeeseen löydät sovelluksesta sekä Heurekan verkkosivuilta.